Ajan hengessä Kirjoituksia urheilusta, kulttuurista, elämästä ja muusta vähemmän tärkeästä.

Jussi-veikkaus & kotimainen elokuvavuosi 2012

Vuoden alku on gaalojen aikaa ja henkilökohtainen mielenkiintoni kohdistuu itseoikeutetusti vuoden 2012 elokuvasadon perkkaamiseen ja palkitsemiseen. Elokuva-alan himotuimman palkinnon, Oscar-palkinnon ehdokkaat julkaistiin eilen ja tänä aamuna saman teki suomalainen Filmiaura, jonka jakaman Jussi-palkinnon saajat valitaan helmikuussa.

Olen perinteisesti veikannut eri elokuvapalkintojen voittajia etukäteen ja kohtuullisen hyvällä prosentilla. Viime Oscar-gaalassa oikeassaoloprosenttini oli yli 80. Siksi aionkin nyt tehdä virallisen veikkaukseni myös Jussi-gaalaa koskien, kommenttien kera.

(veikkaukseni lihavoituna)


PARAS ELOKUVA


Kohta 18 – Maarit Lalli
Miss Farkku-Suomi – Outi Rousu, Markku Flink
Niko 2 – lentäjäveljekset – Petteri Pasanen, Hannu Tuomainen
Puhdistus – Maria Avdjuško, Kristian Taska, Jukka Helle, Markus Selin
Vuosaari – Pauli Pentti, Liisa Penttilä

Valinta Suomen Oscar-ehdokkaaksi poisti jännityksen tästä kategoriasta ja vain todellinen ihme voi sysätä hittiromaanin hittielokuvan valtaistuimelta. Ja jos minulta kysytään, oikeaan osoitteeseen palkinto myös menee. Muista ehdokkaista ei ole todellista vastusta.

OHJAUS


Antti Jokinen – Puhdistus
Maarit Lalli – Kohta 18
Aku Louhimies – Vuosaari

Kansainvälistäkin meriittiä saanut Jokinen hallitsee elokuvatekniikan ja -ilmaisun valovuosia kotimaisia kärkitekijöitä paremmin. Aku Louhimies päävastustaja, mutta painivat silti täysin eri sarjassa. Ja sen verran sanon, että Timo Vuorensalon (Iron Sky) jättäminen ehdokkuuksien ulkopuolelle esikoisohjaaja Maarit Lallin keskinkertaisen nuorisodraaman edestä on raakaa valtapeliä Suomen elokuvaeliitiltä. Viesti on selvä: uskaltakaapas tulla uhkaamaan meidän pieniä piirejämme, saakelin indie-hörhöt.

MIESPÄÄOSA


Samuli Edelmann – Tie pohjoiseen
Vesa-Matti Loiri – Tie pohjoiseen
Eero Ritala – Kulman pojat

Perus-Loiri päätettänee palkita ihan siksi, että kyseessä on Vesa-Matti Loiri, jonka paluuta elokuvatähdeksi voidaan pitää pienenä ihmeenä. Ylipäänsä elokuvavuosi 2012 ei ollut kotimaisten miesnäyttelijöiden vuosi, siitä kertonee kummankin pääosan esittäjän ehdokkuus samasta elokuvasta. Tosin täytyy myöntää, että odotin Mikko Leppilammelle ehdokkuutta Härmästä. Eero Ritala (Kulman pojat) on erittäin outo valinta. Minun kirjoissani hänen tilalleen olisi voitu nimittää vaikka Mikko Neuvonen (Miss Farkku-Suomi).

NAISPÄÄOSA


Laura Birn – Puhdistus
Pamela Tola – Härmä
Pamela Tola – Kaksi tarinaa rakkaudesta

Ei kahta puhdetta. Yksi viime vuosien vakuuttavimmista roolisuorituksista. Olkoonkin, että iso osa tästä on lähtöisin tekstistä, mutta toisaalta niinhän sen kuuluukin olla. Pamela Tolan tuplaehdokkuus jää hänen palkinnokseen.

MIESSIVUOSA


Peter Franzén – Tie pohjoiseen
Santtu Karvonen – Juoppohullun päiväkirja
Juha Muje – Risto Räppääjä ja viileä Venla

Heitän tähän oman henkilökohtaisen suosikkini, koska kukaan ehdokkaista ei varsinaisesti ole kummoista palkintoainesta. Peter Franzén sai ehdokkuuden jälleen kerran nimen perusteella, enkä oikein ymmärrä Juha Mujen ansiota lastenelokuvassa. Tähän kategoriaan liittyy suurin epävarmuus.

NAISSIVUOSA


Laura Birn – Vuosaari
Niina Nurminen – Kohta 18
Liisi Tandefelt – Puhdistus

Jälleen kerran, ei kahta puhetta. Kivikova naisrooli jättää jälkensä katsojaan tavalla, johon ei moni pysty. Muista ehdokkaista jälleen eri mieltä. Laura Birnin sijaan olisin nimittänyt Vuosaaresta ehdokkaaksi Amanda Pilkkeen.


KÄSIKIRJOITUS


Matti Kinnunen – Miss Farkku-Suomi
Maarit Lalli, Henrik Mäki-Tanila – Kohta 18
Hannu Tuomainen, Marteinn Thorisson – Niko 2 – lentäjäveljekset


Todennäköisin valinta. Mutta ei mieluinen. Elokuva ei nimittäin oikeasti ole yhtään niin hyvä kuin väitetään. Tarina on kliseinen ja ainakin omasta mielestäni melko epäuskottava, tavoittaen korkeintaan keski-ikäisen naisen käsityksen 18-vuotiaan nuoren elämästä. Filmiauran mielestä elokuva on kuitenkin elämänmakuinen ja todenmukainen kuvaus aiheesta, mikä riittää palkintoon. Tietysti. Oma palkintoni menisi Matti Kinnuselle Miss Farkku-Suomen romaaniadaptaatiosta, jossa nuoren miehen ajatusmaailmaan porautuminen onkin jo aivan toista luokkaa. Siitä suurin kiitos kuuluu tietysti Kauko Röyhkälle.

KUVAUS


Tuomo Hutri F.S.C. – Vuosaari
Rauno Ronkainen F.S.C. – Puhdistus
Rauno Ronkainen F.S.C., Harri Räty, Ian Nyman – Kohta 18

Ehdottomasti vuoden visuaalisesti vakuuttavin elokuva. Tuplaehdokkuus varmistanee voiton. Jälleen kerran oikeusmurha kuitenkin tapahtuu siinä, ettei indie-tuotanto Iron Sky päässyt edes ehdokkaaksi.

MUSIIKKI


Karsten Fundal – Säilöttyjä unelmia
Pessi Levanto – Rakkauden rasvaprosentti
Stephen McKeon – Niko 2 – lentäjäveljekset

Tästä on vaikea sanoa juuta eikä jaata. Säilöttyjä unelmia tai Rakkauden rasvaprosenttia en ole nähnyt, eikä Niko-leffan score ollut mitenkään ihmeellinen. Jälleen kerran olisin toivonut vähän rohkeampia valintoja. Iron Skyn suuren maailman tuulahduksia tarjoava sävellystaide olisi ilman muuta kuulunut tähänkin kategoriaan, enkä olisi ollenkaan väheksynyt ajatusta Nightwishin musiikkia käyttävän Imaginaerumin palkitsemista tässä kategoriassa. Veikataan nyt kuitenkin Niko 2:sta.

ÄÄNISUUNNITTELU


Ivo Felt, Seppo Vanhatalo – Rat King
Micke Nyström – Kaksi tarinaa rakkaudesta
Kirka Sainio – Puhdistus

Tämä alkaa olla jo vittuilua. Ehdokkaina kauttaaltaan epäonnistunut Rat King ja draamaelokuva Kaksi tarinaa rakkaudesta, mutta vuoden ainoa teknisesti Hollywood-tason saavutus loistaa jälleen poissaoloaan. No, Puhdistus pääsee sentään lähelle. Imaginaerum olisi myös saanut olla ehdolla.

LEIKKAUS


Benjamin Mercer – Vuosaari
Riitta Poikselkä – Kovasikajuttu
Jenny Tervakari, Maarit Lalli – Kohta 18

Filmiauran asiantuntijaraadilla lienee jonkinlaisia epäselvyyksiä siitä, mitä leikkaus itse asiassa tarkoittaa. Mikään muu ei selitä Kohta 18-elokuvan ehdokkuutta tässä kategoriassa. Ja kyllä, tiedän dokumentin leikkaamisen olevan helvetin kova homma, mutta siitä huolimatta dokumenttielokuva, joka kiinnostavuudestaan huolimatta junaa edes hiukan paikallaan, ei ansaitse ehdokkuutta. Vuosaari on ehdokkaista ainoa edes kohtuullinen valinta, mutta todelliset onnistujat leikkauksen saralla olivat tänä vuonna Puhdistus ja Iron Sky.

LAVASTUS


Mikko Pitkänen – Niko 2 – lentäjäveljekset
Sattva-Hanna Toiviainen – Vuosaari
Ulrika von Vegesack – Iron Sky

No tulihan se ehdokkuus viimein. Kyllä sitä kelpaa melko pitkään ja hartaasti miettiä, miksi kaikkien aikojen teknisesti edistynein suomalainen elokuva saa ainoan Jussi-ehdokkuutensa lavastuksesta - josta iso osa on CGI:tä. Ellei Filmiaura ihan tosissaan vihaa tätä elokuvaa, palkinto menee sinne minne pitääkin. Mutta Niko 2. Tietokoneanimaatio. Lavastus. Nyt vittu oikeesti...


PUKUSUUNNITTELU


Tiina Kaukanen – Vuosaari
Anna Vilppunen – Puhdistus
Tiina Wilén – Miss Farkku-Suomi

Niin. En enää viitsi edes mainita asiasta. Hämäräksi jää esimerkiksi Vuosaaren puvustukselliset ansiot suhteessa kuussa asustavien natsisotilaiden taistelupukuihin. Voittaja ratkaistaan kuitenkin Miss Farkku-Suomen ja Puhdistuksen välillä, koska aikakausipukeutuminen on aina palkintoraadin suosiossa. Tiukka valinta, mutta tässä kohtaa arvovaltainen ja asiantunteva raati todennäköisesti kompastuu suurimpaan mahdolliseen kliseeseen ja palkitsee vanhemman aikalaispuvustuksen uudemman sijaan.

MASKEERAUSSUUNNITTELU


Marjut Samulin – Miss Farkku-Suomi
Marjut Samulin – Vuosaari
Riikka Virtanen – Puhdistus

Suurimmalla osalla raadin jäsenistä ei liene aikaa eikä mielenkiintoa paneutua elokuvamaskeerauksen hienouksiin, joten ratkaisuna raati palkitsee henkilön työn sijaan. Marjut Samulinin kaksi ehdokkuutta riittänevät pystiin, tuli se kummasta tahansa. Veikkaan kuitenkin Vuosaarta.


DOKUMENTTIELOKUVA


Kovasikajuttu – ohjaajat Jukka Kärkkäinen, J-P Passi
Säilöttyjä unelmia – ohjaaja Katja Gauriloff
Venäjän vapain mies – ohjaaja Ari Matikainen

Sympaattinen, hauska ja kursailematon dokkari on ehdoton suosikki tässä kategoriassa, jossa muut ehdokkaat ovat auttamatta liian vähän tunnettuja uskottavasti kilpailemaan pystistä.


***


Laitetaan loppuun vielä omat, lyhyet arvioni vuoden parhaista suomalaiselokuvista:

VUODEN TOPIT

1. Puhdistus

Yksi hienoimpia kotimaisia elokuvia vuosikausiin. Vaikuttava ja peittelemätön näkemys pienestä ihmisestä historian synkkinä hetkinä on samalla inhimillinen selviytymistarina, traaginen rakkaustarina että raadollinen kuvaus ihmisen kyvystä alistaa toisia. Upeat näyttelijäsuoritukset ja maailmanluokan tekninen osaaminen tekevät tästä vuoden parhaan kotimaisen elokuvan.

2. Vuosaari

Repaleinen episodielokuva ja pessimistinen kurjuuskertomus vaiko sittenkin jotain enemmän? Erillisistä tarinoista koostuva elokuva on ongelmistaan huolimatta syvästi koskettava ja hyvillä näyttelijöillä ryyditetty ajankuva 2010-luvun Suomesta, jossa arkitodellisuuden synkät varjot eivät jätä ketään rauhaan.

3. Iron Sky

Vuosikausia odotettu suuren luokan indie-tuotanto on saanut paljon noottia käsikirjoitusongelmistaan ja osin vanhentuneista vitseistään, mutta mikään ei silti sulje pois sitä tosi asiaa, että se on yksi mielenkiintoisimpia kotimaisia tuotantoja vuosikausiin. Kuuhun paenneiden natsien invaasiosta kertova nörttifantasia on maailmanluokan erikoistehosteilla ryyditetty scifi-farssi, joka ei jää pelkäksi meta-tason vitsiksi. Tätä komeampi elokuva ei olisi voinut enää olla, hauskempi kenties kuitenkin.

4. Miss Farkku-Suomi

Odotettu elokuvasovitus Kauko Röyhkän omaelämänkerrallisesta kirjasta nousee suurten nuorisokuvausten joukkoon suorapuheisuudellaan ja kursailemattomuudellaan. Elokuva etäännyttää päähenkilönsä tosielämän Röyhkästä tehden hahmosta universaalin oman itsensä etsijän, jolle 70-luvun Oulu ei tarjoa niitä kaikkein avarimpia näkymiä. Maukas ajankuva ja hyvä musiikki toimivat kulisseina aidosti omaperäiselle nuorisokuvaukselle, joka hienoisella tiivistämisellä olisi saattanut nousta jopa pienimuotoiseksi klassikoksi.

5. 3 Simoa

Pitkästä aikaa erittäin hauska suomalainen elokuva, jonka lajityyppi - farssi - on jo kertaalleen julistettu jäyhille suomalaisille liian vaikeaksi lajiksi. Teemu Nikin esikoisohjaus näyttää, ettei näin ole. Taitamattomuus ja hosuminen näkyvät lopputuloksessa vähän liikaakin, mutta siitä huolimatta 3 Simoa palautti uskon suomalaiseen komediaan.

VUODEN FLOPIT

1. Imaginaerum

Ylimainostettu sekamelska vakuutti visuaalisuudellaan, mutta eipä sitten juuri muulla. Musiikki on varmasti nannaa Nightwishin faneille, mutta muuten elokuvasta paistaa lähinnä Tuomas Holopaisen turhamainen naama ja Markus Selinin epätoivoinen yritys korjata taannoisen Lordi-elokuvan aiheuttama mielipaha bändi-elokuvien saralla.

2. Rat King

Petri Kotwican aiemmat elokuvat Koti-ikävä ja Musta jää ovat olleet loistavia tapauksia. Pelimaailmaan sijouttavalta Rat Kingiltä oli näin lupa odottaa paljon. Pettymys oli sen mukainen. Rat King on sekava, ideaköyhä rankistelu aiheesta, josta tekijät eivät tunnu ymmärtävän hölkäsen pöläystä.

3. Härmä

Vaikutti ennakkoon todella mielenkiintoiselta uudelta aluevaltaukselta, mutta paljastui nopeasti ylipitkäksi, käsikirjoitukseltaan köykäiseksi Etelä-Pohjanmaan maaseutumatkailun vauhdittajaksi. Perintöriidasta kertova elokuva etenee äärimmäisen yksinkertaisten juonikuvioiden kautta ja alkaa toistamaan itseään jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Visuaalinen ulkoasu on kivaa katsottavaa ja näyttelijät ovat hyviä, mutta muuten unohdettavuuskerroin on turhan korkea yli kaksituntiseen elokuvaan.

4. Kohta 18

Suhteutan tämän täysin Filmiauran elokuvalle kohdistamaan arvostukseen. Okei, se on ihan sympaattinen ja ihan katsottava elokuva, mutta ei todellakaan lähelläkään vuoden parhaita kotimaisia elokuvia. Elokuva ei tosi asiassa tuo mitään uutta nuorisokuvausten joukkoon ja sen näkökulma aiheeseen ei ole millään tavalla tuore tai nerokas. Episodimainen rakenne rikkoo juonen sujuvuutta ja kiinnostus loppuu aikalailla jo puolessa välissä, kun juonen eteneminen pysähtyy ja huumorin kukka tyrehtyy.

5. Lauri Törhösen Vares-elokuvat

Jos tarkoitus on tuottaa pienen budjetin sarjaelokuvia telkkariin, niin näyttäisivät ne nyt ensi alkuun telkkarissa! Valkokangas on täysin sopimaton paikka Uhkapelimerkin ja Pimeyden tangon kaltaisille elokuville, joilla ei ole mitään muuta annettavaa katsojille kuin Antti Reini. Törhösen Varekset ovat sekavajuonisia, tapahtumiltaan köyhiä ja särmättömiä tv-leffoja, eivätkä mitään muuta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Olet siis kaikki ehdolla olevat leffat nähnyt? Hatunnosto.

Itse olen katsonut valikoidusti. Kovasikajuttu nousee viime vuoden leffoista ykköseksi. Oletpa itsekin näköjään pannut sen sarjansa voittajaksi.

Missä muuten on presidentti Tarja Halosesta kertova Rouva presidentti. Olisin sille ehdokkuuden suonut.

Iron Sky ei uponnut meikäläiseen.

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Iron Sky oli komean näköinen mutta jäi jotenkin vajaaksi
Itse olen koettanut laittaa sormea sen päälle mikä oikein tökki...
Lavastus, efektit jne loistavia mutta tarina oli hieman köpönen

Kovasikajuttua äänestin itse yleisöäänestyksessä
Katsonut varmaan kymmenen kertaa DVD:ltä
Siinäpä leffa siitä mistä rokki on tehty jää Spinal Tap toiseksi...
Tai oikeastaan neljänneksi sillä kaksi Comic stripin Bad News elokuvaa
ovat toistaiseksi voittamattomia

Käyttäjän elmorautio kuva
Elmo Rautio

Kaikki muut paitsi Rakkauden rasvaprosentti ja Säilöttyjä unelmia, kuten tekstistä tulee ilmi. Siis ehdokkaiksi päässeistä.

Tuntuu muuten melko hassulta, että parhaan elokuvan ehdokkaiksi nimetään viisi elokuvaa, mutta parhaan dokumentin ehdokkaiksi kelpuutetaan vain kolme elokuvaa. Ottaen huomioon, millainen määrä dokkareita Suomessa vuosittain tehdään, tämä tuntuu melko vähältä. Äkkiseltään juurikin Rouva Presidentti ja Punaisen metsän hotelli olisivat mielestäni kelvanneet ehdokkaiksi.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Hyva teksti. Omat suosikkini ovat aina ne, joissa on tuttuja. Kovasikajuttu.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Ja sanomatta on selvaa, etta kavin maikkarin sivuilla aanestamassa kovasikajuttua. Koko paketista olen nahnyt nelja leffaa...

Käyttäjän AriReiskaLehtinen kuva
Ari Lehtinen

Jussi-ehdokkuuksia sen enempää kommentoimatta haluaisin huomauttaa että Kohta 18 -käsikirjoittajat ( Maarit Lalli ja Henrik Mäki-Tanila ) ovat äiti ja poika. Kuinka paljon kysymys sitten on keski-ikäisen naisen käsityksestä nuorista ja kuinka paljon nuoren omasta käsityksestä itsestään ja ikäpolvestaan?

Ukko Makkonen

Olen vähän eri mieltä tuosta "Puhdistus" elokuvasta. Minusta kertoo paljon ettei se päässyt pidemmälle kansainvälisissä kuvioissa. Mielestäni elokuvassa ei ymmärretty kirjan henkeä, ei tavoitettu sitä hienovaraista hiipivän pelon ilmapiiriä joka kirjasta välittyy. Olisi ansainnut oivaltavamman ohjaajan, nyt siitä tuli väkivaltaista perusmättöä että sitä suorastaan jo kansainvälisesti väkivaltaisuuden vuoksi kavahdettiin. Jokinen ei varmaan ollut varautunut tähän. Mm. Imbi Paju ihmetteli aiheellisesti raakuutta ja seksin ylikorostusta elokuvassa.
Oma lempileffani viime vuonna oli Miss Farkku Suomi. Olen aikoinaan lukenut Röyhkän kirjan ja se oli hyvin koskettava ja ilmeisen omakohtainen. Filmissä oli hienosti tavoitettu nuoruuden hienous, itseilmaisun ja unelmien voima ja liikutuin elokuvan lopussa, tätähän ei nykyään enää todellakaan usein tapahdu.

Dokumenteista Kovasikajuttu vaikka tunnustan rehellisesti että mietin hetken onko se jotenkin liian heviä nähtävää, en tiedä miksi näin ajattelin? Aivan timangia. Kilpailija sille oli mielessäni tämä lihateollisuudesta kertova juttu, se oli raju esitys.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Aika samoilla linjoilla Puhdistuksen suhteen. Vaikka väkivalta elokuvissa ei minua pahemmin hätkäytä, tässä se oli kuitenkin mielestäni typerimpien amerikkalaisten väkivaltaviihde-elokuvien tasoa, suomeksi sanottuna motivoimatonta. Tai jos jokin motiivi oli, se liittyi neukkulaisten ja kommunistien itsetarkoitukselliseen demonisointiin.

Ei kyse ole siitä, onko sellaista oikeasti tapahtunut vai ei, vaan elokuvan sisäisestä maailmasta, johon nähdynkaltainen väkivalta tuntui liimatun ulkoapäin, ei siis noussut orgaanisesti itse tarinasta ja henkilöistä. Puhumattakaan siitä, mikä on puhuttelevaa, mikä ei. Saattaahan tällaine väkivalta joitain puhutellakin, mutta heille pitää mielestäni tehdä aivan toisen tasoisia, sisällöttömiä elokuvia. Puhdistus pyrki sisältörikkaaseen elokuvaan sisällöttömin keinoin, siinä se vika.

En ole koskaan pitänyt minkään ryhmittymän demonisointia järkevänä riippumatta siitä onko kyse natseista, kommunisteista, maahanmuuttajista, persuista tai talousjohtajista. Ensimmäinen Hitleriä käsittelevä kunnollinen rooli oli Bruno Ganzin työ Perikadossa, mikä aiheutti vastalauseita niissä, jotka näkevät maailman mustavalkoisena - omista syistään, milloin mistäkin.

Puhdistuksen kompastuskiveksi muodostuivat juuri em. asiat, jotka kertovat paljon myös elokuvan ohjauksesta. Se ei ollut mielestäni korkeatasoista, vaan pikemminkin amerikkalaisesikuvien imitointia, siis ajoittain ihan sujuvaa.

Mutta se sisältö, se sisältö...

Käyttäjän elmorautio kuva
Elmo Rautio

En kyllä ymmärrä, mitä te Puhdistuksen väkivaltaisuudesta valittavat odotatte, kun lähdette katsomaan naisten seksuaalisesta alistamisesta ja kansanmurhasta kertovaa elokuvaa? Hauskaa ja kepeää kokoperheen draamaelokuvaa?

Luulen, että iso osa tätä Puhdistus-elokuvan "väkivalta-kohua" on peräisin siitä, ettei suomalaisessa elokuvassa olla totuttu vastaavaan. Meillähän on perinne, että sotaelokuvakin on sen verran sievää kamaa, että se voidaan esittää kello kahdelta päivällä ja katsoa yhdessä koko perheen voimin. Jokisen Puhdistus tekee tähän perinteeseen niin ison poikkeuksen, että se ei voi olla herättämättä närää. Puhdistus ei tosi asiassa ole mitenkään hirvittävän väkivaltainen elokuva ja sen karu kuvasto on perusteltua ja pohjatekstille uskollista. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Liioiteltua tai mässäilevää sen väkivalta ei myöskään missään tapauksessa ole.

En usko, että elokuvan väkivaltaisuudella on juurikaan tekemistä sen kansainvälisen levityksen kanssa. Suurin syy lienee edelleen se, että suomenkielisellä elokuvalla ei ole juuri kysyntää, ellei kieli toimi jollain tavalla eksoottisena elementtinä (vrt. Rare Exports, Kaurismäki-elokuvat). Tietysti oma osansa voi olla sillä, että Puhdistuksessa se vähäinenkin väkivalta on satuttavaa ja sillä on seuraamuksena, mikä tekee siitä epämiellyttävää seurattavaa. Mikä ei ole huono juttu. Mutta ei myöskään välttämättä kovin myyvää.

Puhdistus on mielestäni monella tapaa täydellinen romaanifilmatisointi. Jopa siinä määrin, että sen suurimmat ongelmat tulevat itse pohjatekstistä. Olen analysoinut Puhdistusta melko paljon jo ihan sen vuoksi, että olin mukana esittämässä kyseistä näytelmää Haukiputaan Nurkkanäyttämössä viime syksyyn asti. Totta on, että teksti on mustavalkoinen, selkeillä viholliskuvilla varustettu feministinen itkutarina, joka ei yritäkään olla objektiivinen analyysi aiheestaan tai aikakaudestaan. Mutta siitä huolimatta se on ravisteleva ja inhimillinen kertomus, joka puhuttelee ja jättää jäljen katsojaan tavalla, joka ei kenties muulla tavoin kerrottuna olisi mahdollista. Mustavalkoisuus on mielestäni perusteltu kerronnallinen ratkaisu sikäli, kun tarina kerrotaan yksinomaan yhden henkilön subjektiivisena kokemuksena jostain historiallisesta tilanteesta.

Pidemmän arvioni elokuvasta voitte lukea osoitteesta: http://www.leffatykki.com/elokuva/puhdistus/arvost...

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Et tainnut ihan pysyä kärryillä.

Minua ei haittaa rankkakaan väkivalta silloin kun se on motivoitua. Kuten sanoin, Puhdistus pyrkii kohti sisältörikasta elokuvaa sisällyksettömin keinoin. Puhdistuksessa nuo keinot näyttäytyvät nimenomaan väkivallan käsittelytavassa, ei siinä, oliko se liian rankkaa vai ei.

Monet laatuleffaan orientoituneet selvästikin aistivat noiden keinojen irrallisen ulkokohtaisuuden ja siksi vieroksuivat elokuvaa. Ulkokohtainen väkivalta tähtää kaupalliseen menestykseen, ja siksi sellaiset keinot eivät sovellu Puhdistuksen kaltaiseen elokuvaan. Kyse on paljon muustakin kuin väkivallan esittämisestä, eurooppalaiset vieroksuvat amerikkalaisen actionelokuvan ilmaisutapaa hyvä- ja paha-hahmoineen, niin sujuvaa kuin sellainen saattaa ollakin.

Siksi mielestäni Puhdistus ei ollut lähelläkään täydellistä romaanifilmatisointia, itse asiassa aika kaukana siitä yrittäessään seikkailla kaupallisten keinojen ja painavan sanottavan välillä kykenemättä päättämään, mitä on. Muoto oli siis sangen irrallaan sisällöstä, ja Selin kumppaneineen iskivät kätensä paskaan yrittäessään yhdistää veden ja öljyn.

Ukko Makkonen

Pakko kompata Mark. Minusta on vähän sääli ettei Puhdistuksesta saatu kunnianhimoisempaa, funtsitumpaa ja sitä kautta uskoakseni myös aikaa kestävämpää filmatisointia.
Elmo taitaa olla niin nuori sälli että elokuvan tuntemus ulottuu johonkin (arvaan, sorry jos olen väärässä) ysärin aasialaisten väkivaltapläjäysten ja Tarantinon tuotannon tasolle. Eikä tässä ole mitään erityisen arvottavaa, kukin aika tuottaa omankaltaistaan matskua ja arvostuksia.

Nyt kuitenkin Puhdistuksesta tuli valitettavasti tusinatuotanto. Ja kyllä toisin kuin Elmo väität leffan väkivaltaisuutta on selkeästi kavahdettu maailmalla.
Aki Kaurismäen tuotannosta toteat että sen suosio perustuisi lähinnä elokuvien periferiseen omalaatuisuuteen. Itsekin kuvittelin pitkään näin mutta tajusin jo jokin aika sitten että asiahan on juuri päinvastoin. Kaurismäen leffoissa on chaplinimaista universaalia ihmisyyttä ruotivaa otetta. Tästä esim. johtuvat ne useammatkin kirkolliset elokuvapalkinnot joita Aki Kaurismäki on saanut.

Käyttäjän elmorautio kuva
Elmo Rautio

Kuten ounastelit, olet väärässä elokuvantuntemukseni laajuudesta. Kyllä minun leffatietoisuuteni kattaa liki kaiken 1800-luvun lopulta nykypäivään, ehkä Bollywoodia ja aasialaista nykyelokuvaa lukuunottamatta. Anteeksipyyntö hyväksytty.

Olen tottunut näkemään elokuvissa paljon sisällöttömämpää väkivaltaa kuin Puhdistuksen elokuvaversiossa, enkä oikein ymmärrä tätä näkökulmaa. Jos tarkoituksenne on kritisoida elokuvan suhtautumista esittämäänsä väkivaltaan, minusta sekin on perusteltua ottaen huomioon sodan raaistavan vaikutuksen jne.

Mutta kaipa tässä sitten on kyse mielipide-eroista.

Sen verran kuitenkin olen eri mieltä, että olisi ollut pohjatekstin kannalta väärin, jos Puhdistus olisi saanut juurikaan erilaisen elokuvasovituksen kuin tämä nykyinen. Pohjateksti ei nimittäin ole sen mietitympi tai objektiivisempi kuin elokuvakaan.

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa